sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Toimenkuvaa päivittämässä

Oman toimenkuvan tunteminen on työssä suoriutumisen perusta. Kaikkien työntekijöiden tuntemat toimenkuvat varmistavat työn sujuvuuden sekä parantavat yhteishenkeä ja työilmapiiriä. Selkeät työnkuvat auttavat tavoitteiden saavuttamisessa, ajankäytön suunnittelussa ja työn jakamisessa.


Koska organisaatiot muuttuvat, tarvitsemme toimenkuvien säännöllistä päivittämistä. Toimenkuvien ajanmukaisuus ja niiden päivittäminen on työnantajan ja esimiehen vastuulla. Osallistuminen päivitystyöhön lisää sitoutumista omaan työhön. Kaikkien työntekijöiden osallistuminen on merkityksellistä ja tärkeää.

Väliaseman eri ammattialojen toimenkuvat on esitelty kotisivuilla sekä facebookissa. Olemme halunneet olla esillä monipuolisesti sekä esitellä Väliasemaa houkuttelevana työpaikkana, joka on lämminhenkinen, mahdollisuuksia tarjoava ja helposti lähestyttävä.


Toimenkuvan kirjoittaminen

Toimenkuvan kirjoittamisen lähtökohtana ovat työn tavoitteet. Oleellista on pohtia, mihin rooliin työntekijää tarvitaan. Toimenkuvaa luotaessa mietitään, millaisia ominaisuuksia tehtävässä työskentelevältä henkilöltä vaaditaan ja mitä hänen tulisi tehtävässä saada aikaan. Erityisesti on pohdittava, mitkä toimenkuvaan kuuluvat tehtävät ovat tärkeitä. Ensin on oltava tavoite ja/tai tarve, joka täytetään sopivalla henkilöllä.

Jaakonsaari soveltaa toimenkuvan kirjoittamisen kuvaukseen Arthurin (2005, 84-85) mallia. Kirjoittamiseen liittyy erilaisia työvaiheita. Aluksi listataan tärkeimmät työtehtävät ja laitetaan ne selkeään järjestykseen. Vain olennaiset tehtävät mainitaan. Työtehtävät kirjoitetaan selkeästi ja ymmärrettävästi. Seuraavaksi hiotaan kieliasu. Havainnollistavia esimerkkejä lisätään tarvittaessa. Lopuksi tarkistetaan, että kuvauksessa korostuu mitä työntekijä tekee.

Hankeassistentin työtehtävät Väliasemalla sisältävät viestintään ja markkinointiin liittyviä työtehtäviä. Someviestintä sisältää suunnittelua ja toteuttamista vaihtuvin painotuksin. Työhöni on kuulunut eri ammattialojen toimenkuvien päivittämistä sekä yhteisöllisyyden vahvistamista erilaisin menetelmin. Työssäni olen oppinut lisää työn jakamisen ja ajankäytön suunnittelua tiimin osana sekä yksilöllisesti.

Väliasemalla tarjoamme työntekijöillemme hyvän ja motivoivan työtiimin sekä mahdollisuudet oma-aloitteiseen ja itsenäiseen työskentelyyn. Ihmisten jakaessa kokemuksiaan syntyy osaamispääomaa ja se on työpaikkamme vahvuus. Väliasemalla työskennellessäni olen saanut hyödyntää osaamistani sekä vahvistaa taitojani tiedon tuottajana, välittäjänä sekä jalostajana. Työssä tarvitaan luovuutta, innovatiivisuutta sekä yhteiskehittämisen taitoja.

Kiitos Väliaseman työtiimeille vuosista 2019-2020!

Olemme jakaneet luottamusta, yhteisöllisyyttä ja ammatillista osaamista työssämme. Yhteiset onnistumisen ja jakamisen kokemukset toimivat voimavarana suunnatessamme kohti uusia haasteita. Toivottavasti saan kirjoittaa blogeja myös jatkossa / tulevassakin työpaikassa.

Ulla Pellinen

Lähteet:

TJS Opintokeskuksen materiaalia. Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen. https://www.tjs-opintokeskus.fi/sites/default/files/Kehittaminen/toimenkuvien_tasmentaminen.pdf Viitattu 17.11.2020.

Jaakonsaari Katja. Toimenkuvat organisaation kehittämisen välineenä. Liiketalouden, yrittäjyyden ja ravitsemisalan yksikkö. Seinäjoen ammattikorkeakoulu 2011. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/25894/Jaakonsaari_Katja.pdf?sequence=1 Viitattu 17.11.2020.

Arthur, D. 2005. Recruiting, interviewing, selecting and orienting new employees.4. painos. [Verkkokirja]. New York: AMACOM Books.   http://libts.seamk.fi:2101//lib/seamkebrary/docDetail.action?docID=10120175&p00=job%20description. Viitattu 17.11.2020.