sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Inspiraatiota etsimässä


Olen tutustunut työinspiraatioon monesta eri näkökulmasta. Työpaikalla inspiroitumiseen liittyvät yhteisöllisyyden lisäksi työntekijänä yksilölliset ominaisuudet. Tutkin parhaillaan menetelmiä, joiden avulla työstä muodostuu inspiroivaa, tavoitteellista ja tulosta tuotavaa. Inspiraation lähteenä tekstissä on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun verkkolehti.

Inspiraatiota omasta aktiivisuudesta

Työn tuunaaminen on vapaaehtoista toimintaa, jossa työntekijä tekee muutoksia omaa tapaansa työskennellä, muokkaa työympäristöään ja työyhteisöään. Itse työtä ei tuunaamisella muuteta, vaan työtehtävien ja -ympäristön osia muokataan itselleen mielekkäämpään suuntaan. Näin toimiessaan tuunaaja ottaa itse aktiivisen roolin työn ilon ja inspiraation etsimisessä ja ylläpitämisessä.
 
Väliasemalla olen oppinut aikatauluttamaan työtä ja suuntaamaan työtäni entistä paremmin. Saan inspiraatiota työympäristöstä, kahvitaukokeskusteluista, vaihtuvista työtehtävistä jne. Erilaisissa verkkoympäristöissä jaetaan tietoa ja uusia nökökulmia.

Vie asioita aina käytäntöön

Työtään voi tuunata esimerkiksi pyrkimällä kehittymään työn jossain osa-alueessa, lisäämällä osaamistaan ja etsimällä uusia tapoja käyttää olemassa olevia taitojaan. Voimavaroja voi pyrkiä lisäämään esimerkiksi pyytämällä esimieheltä tai työkavereilta palautetta, neuvoa ja ideoita. Työn asettamiin vaatimuksiin voi vaikuttaa myönteisesti tehtävien mielekkyyttä lisäämällä tai vähentämällä kuormittavuutta.

 
Väliaseman hanketyössä kehittäminen on keskeistä ja yhteistyötä tehdään monipuolisesti. Työn kehittämistä tapahtuu kaikilla ammattialoilla kohdennetusti ja vapaamuotoisesti. Työssäni seuraan hankemaailman julkaisuja sekä some-kanavia. Työ on innovatiivista ja joustavaa.

Työn tuunaamista on myös omien työhön liittyvien asenteiden muokkaaminen. Työssä viihtymisen kannalta hyvin pienilläkin asioilla saadaan paljon aikaiseksi. Esimerkiksi työn merkityksellisyyden pohtiminen antaa uutta intoa työhön. Ystävällisyys sekä muiden auttaminen ja huomioiminen lisäävät omaa ja myös muiden työtyytyväisyyttä.

Työhön liittyviä asennekysymyksiä pohditaan Väliasemalla avoimesti. Olemme panostaneet oman työn ja työpanoksen merkityksellisyyden tunnistamiseen. Työntekijöidemme toimenkuvia on päivitetty ja työpanosten arvoa on pohdittu yhteisesti.

Inspiraation lähteet ovat yksilöllisiä
 

Työn tuunaajan kannattaa poimia itselleen parhaiten sopivat tavat työtehtäviin ja taukoihin. Se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi itselle. Jollakin työntekijällä voi olla tapana mennä lounastauolla ulkoilemaan ja toiselle lounasseura tai sanomalehden lukeminen lounaalla voi olla tärkeää. Merkityksellistä on katsella työn tekemisen tapaansa uudesta vinkkelistä ja säätää ajanköyttöä säännöllisesti.

 
Tutkimukset osoittavat, että työntekijän kehittäessä aktiivisesti omaa työtään motivaatio kasvaa, suoritukset paranevat ja työuupumuksen riski pienenee. Kun työntekijä työn tuunaamisen myötä alkaa tuntea työn imua, se näkyy positiivisesti niin työyhteisössä ja tuottavuutena.

Työn tauotusta suunnitellaan työpäivän pituuden mukaan. Henkilökohtaisesti inspiraatiota lisäävät taukokeskustelut sekä vapamuotoiset palaverit.Tapaa työskennellä, työympäristöä ja työyhteisöä voi muuttaa monin eri tavoin. Tehdään työstämme omaa inspiraatiota, tarpeita ja vahvuuksiamme vastaavaa. 

Työn tuunauksesta voi lukea lisää Työterveyslaitoksen sivustolta ja julkaisuista. Aiheesta on kirjoittanut muun muassa tutkimusprofessori Jari Hakanen.  

https://www.ttl.fi/tyon-tuunaajan-inspiraatiokirja/

Ulla Pellinen
Nokianvs@gmail.com
 
Lähde:
Minna Männikkö 2019. Tuunaa itse työsi. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun verkkolehti. https://read.xamk.fi/2019/kestava-hyvinvointi/tuunaa-itse-tyosi/